Sugar dating, eli sokerideittailu on deittailun muodoista uusimpia. Tällä tarkoitetaan lyhyesti sellaista deittailun muotoa, jossa toinen henkilö tukee rahallisesti tai materiaalisesti eli sponsoroi jotain toista henkilöä. Yleensä kyseessä on varakas, miespuolinen henkilö, joka sokerideittailee nuoremman henkilön kanssa.
Tarkoituksena olisi molempien osapuolten hyötyä suhteesta. Nuorempi henkilö saa yleensä haluamansa rahallisen tai materialistisen korvauksen ja vanhempi puolestaan nauttii hänen seurasta. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että he esimerkiksi viettävät yhdessä aikaa ja näyttävät parina hyvältä, -voidaan puhua niin sanotusta “somisteesta”.
Sokerideittailu Suomessa
Sokerideittailu on käytännössä vanhemman, miespuoleisen ja nuoremman, naispuoleisen henkilön välistä deittailua ilman seksuaalista kanssakäymistä. Toki sitäkin voi suhteessa esiintyä, mutta sokerideittailun päällimmäisenä tarkoituksena ei ole seksiseuran etsiminen.
”Sugar Daddyn”, eli ”Sugar Baben”, palveluksista ja palveluista maksavan miehen on poikkeuksetta oltava hyvätuloinen voidakseen kustantaa tarvittavat asiat. Yleisesti Sugar Daddyt ovatkin keski-iässä tai sitä vanhempia, mutta joukkoon mahtuu myös nuorempia vain 25-vuotiaita ”Sugar Daddyjä”.
Sugar Daddyjä on moneen lähtöön. On niitä jotka etsivät puhtaasti vain seuraa, mutta myös niitä jotka haluavat pääasiassa tavata vain seksin merkeissä. Siitäkin huolimatta, että se ei ole sokerideittailun tarkoitus olekaan.
”Sugar Babet” puolestaan ovat yleisesti 18-30-vuotiaita naisia. Hyvin usein he ovat opiskelijoita, jotka haluavat parantaa elintasoaan sokerideittailun avulla opiskelujen ohessa. Tällä tavalla on mahdollista saada elämään luksusta, johon ei muuten olisi varaa.
Nuorta, miespuoleista ”Sugar Babea” kutsutaan puolestaan nimellä ”Toy boy”. He puolestaan tarjoavat palveluitaan vanhemmille naisille, eli ”Sugar Mamoille”. Osa heistä tarjoaa palveluitaan myös vanhemmille miehille, eli sugar daddyille.
Korvaukset siitä mitä Sugar Daddy antaa tapaamisista sovitaan aina erikseen henkilöiden kesken. Ei ole olemassa mitään yksittäistä standardia tai summaa siitä mitä korvaukseksi kuuluisi antaa. Kyseessä voi siis olla tapauskohtainen tai kuukausittainen summa. Sugar Daddy voi maksaa esimerkiksi vuokran, antaa käyttörahaa tai ostaa esimerkiksi kalliita lahjoja. Merkkitavarat ja -vaatteet ovat yleisiä lahjoja. Yleensä myös tapaamisten sisällöllä on vaikutusta korvauksen suuruuteen.
Millainen on sugar dating suhde?
Yksittäistä luokittelua tyypilliseksi sugar dating suhteeksi on täysin mahdoton antaa. Sellaista ei ole, koska jokainen niistä on erilainen, -aivan kuten ihmiset niiden takana. Tyypillisessä sokerideittailusuhteessa sugar daddy on vähintään 20 vuotta seuralaistaan vanhempi ja hänellä on oma perhe, joka ei tiedä miehen harrastuksesta.
Mies voi tällä tavoin nauttia nuoresta seuralaisesta ilman mitään suurempia sitoumuksia tai velvollisuuksia. Suhteeseen ei siis kuulu yhteistä arkea tai elämää ei jaeta yhdessä, vaan siihen kuuluu ainoastaan hauskanpitoa, rentoutumista ja hengailua.
Jotkut liikemiehet ja pomot saattavat käyttää sugar babeja seuralaisena erilaisissa tapaamisissa tai ottaa mukaan työmatkoille. Tällöin sugar baben hyvästä ulkonäöstä tai keskustelutaidoista voi olla paljon hyötyä.
Sugar babe tai Toy boy saa nauttia erilaisista hemmotteluista ja luksuksesta, joihin saman ikäluokan edustajilla ei yleensä ole varaa. Sokerideittailun ohessa voi päästä vaikkapa luksuslomille tai jossain tapauksissa saatetaan jopa kustantaa kauneusleikkauksia.
Deittikumppaneilta odotetaan huoliteltua ulkonäköä ja keskustelutaitoja. Joissain tapauksissa sugar daddyt ovat hyvin tarkkoja siitä millaisen kumppanin haluavat ja heillä on paljon vaatimuksia. Ei ole kuitenkaan olemassa mitään yksittäistä listausta siitä minkä perusteella sugar babeksi tai toy boyksi voisi ryhtyä.
Siinä missä sugar daddy on yleensä parisuhteessa, niin ei ole mitenkään erikoista että sugar babella tai toy boylla olisi itselläänkin suhde jonkun muun kanssa. Kaikki deittailijat eivät ole välttämättä edes rahapulassa, vaan muuten vain haluavat nauttia sokerideittailun tuomista eduista.
Monet pitävät sokerideittailua jännittävänä ja osan mielestä se on jopa kiihottavaa. Ei siis ole harvinaista, että osa suhteista päätyy seksisuhteiksi tai on jo sellaisia alun alkaen. Toisinaan myös tapailevien osapuolien välinen suhde kehittyy aivan aidoksi rakkaus- tai ystävyyssuhteeksi.
Miksi ihmiset harrastavat sokerideittailua?
On monia syitä miksi ihmiset harrastavat sokerideittailua. Tässä joitain yleisimpiä syitä:
Miksi naiset harrastavat sokerideittailua:
- Parantaakseen taloudellista asemaansa
- Saadakseen mentorointia
- He pitävät kokeneemmista miehistä enemmän
- Kehittääkseen itseään ja uraansa
Mutta miksi miehet etsivät sugar babyjä?
- Päättääkseen kuinka paljon aikaa he käyttävät seurustelemiseen
- Nauttiakseen suhteista ilman paineita ja suuria odotuksia
- Seurustellakseen uskomattoman kauniiden naisten kanssa
- Hemmotellakseen naisia
- He nauttivat nuorempien naisten seurasta
Onko sugar dating maksullista seksiä?
Sokerideittailu ei ole sama asia kuin se, että seksiä myytäisiin rahasta. Se on suurimmalle osalle pelkkää hauskanpitoa, jossa seksiä ei ole mukana ollenkaan. Sokerideittailun tarkoituksena on pitää hauskaa, mutta toki siihen voi liittyä myös koskettelua ja hellyyttä.
Seksin harrastamisesta sovitaan aina erikseen ja se pitää molempien osapuolien hyväksyä. On mahdollista että seksin harrastaminen tuo enemmän tuloja sugar babelle tai toy boylle, joka saattaa kannustaa seksisuhteeseen sugar daddyn tai sugar maman kanssa.
Vaikka seksin harrastamisesta rahaa tai muuta korvausta vastaan voidaan puhua prostituution termillä, niin käytännössä se ei tässä tapauksessa sitä ole. Sokerideittailussa seksin harrastaminen on hyväksytty molemminpuolisesti ja molemmat ovat mukana omalla suostumuksellaan.
Itsessään seksin myyminen tai ostaminen ei ole Suomessa laitonta. Seksin myymistä sanotaankin maailman vanhimmaksi ammatiksi.
Sokerideittailussa harrastettu seksi on käytännössä turvallisempaa, sillä se yleensä tapahtuu jo tutun seuralaisen kanssa. Satunnaiset, kaduilta tai netistä tavatut seksikumppanit eivät ole niin turvallinen valinta.
Huomautuksena vielä, että sokerideittailu ei suoraan tarkoita seksin myymistä, eikä se ole suoraan rinnastettavissa siihen. Jokainen sokerideittailua harrastava pari päättää itse suhteen sisällöstä, korvauksista ja siitä sisältyykö siihen seksiä sekä yleensäkin koko suhteen laadusta.
Kuinka aloittaa sokerideittailu?
Sokerideittailun aloittamiseen Suomi ei välttämättä sovellu kauhean hyvin. Maassa on loppujen lopuksi hyvin pieni määrä sellaisia herrasmiehiä tai ladyjä, jotka pystyvät tai haluavat panostaa satoja euroja kuukaudessa nuoreen seuralaiseen.
Esimerkiksi Helsingin vilkkaassa yöelämässä voi kokeilla omaa tuuria, mutta siellä voi joutua kiertelemään ja kuluttamaan paljon aikaa löytääkseen sopivan herrasmiehen. Aihe ja erilaisten korvausten puheeksi ottaminen voi myös olla hyvin noloa tai tuntua epämiellyttävältä.
Kuinka sitten voi löytää sugar daddyn tai maman? Tähän paras ratkaisu on netti ja sen tarjoamat sivustot. On olemassa pelkästään sokerideittailuun perustuvia sivustoja, jotka ovat tähän tarkoitukseen täydellisiä.
Yhtenä suosittuna sokerideittisivustona pidetään ”Richmeetbeautiful” -sivustoa, jonka tarkoituksena on yhdistää sokerideittailusta kiinnostuneet ihmiset. Palvelun kautta on paljon helpompaa ottaa esimerkiksi korvausasia puheeksi.
Löydä sugar baby tai sugar daddy näistä palveluista
Seeking Arrangement eli Seeking on suosituin sokerideittailuun keskittynyt deittipalvelu. Sivustolla on jo yli 40 miljoonaa käyttäjää ympäri maailmaa ja Suomestakin käyttäjiä löytyy jo yli 100 000.
Victoria Milan on toinen varteenotettava vaihtoehto sokerisuhteen löytämiseen. Vaikka kyseessä onkin etenkin seksiseuran hakemiseen tarkoitettu deittisivusto, löytyy palvelusta paljon sokerisuhteista kiinnostuneita miehiä ja naisia.
RichMeetBeautiful (nykyään EliteMeetsBeauty) oli yksi ensimmäisistä sokerisuhteisiin keskittyvistä palveluista. Nimensä mukaisesti varakkaat miehet voivat etsiä palvelusta kauniita naisia sokerisuhteita, yhden yön juttuja ja ihan tavallisia seurustelusuhteita varten.
Sokerideittailun ei tarvitse johtaa parisuhteeseen
Sokerideittailussa ei haeta parisuhdetta, vaan sen on tarkoitus olla vain kevytmielistä kanssakäymistä osapuolten välillä. Tarkoituksena ei ole siis etsiä vakavaa suhdetta, vaan nimenomaan tarjota seuraa.
Suomessa Seeking.com -sivustolle on rekisteröitynyt kymmeniä tuhansia käyttäjiä, joten sokerideittailu on yleisempää kuin moni luuleekaan. Ennen sokerideittailun aloittamista kannattaa kuitenkin tutkia sen hyviä ja huonoja puolia:
Plussat:
- Molemmat kumppanit saavat mitä haluavat
- Kateudelle, negatiivisille tunteille ja suurille odotuksille ei ole tilaa
- Suhde voidaan päättää särkemättä toisen sydäntä
- Molemmat osapuolet voivat elää omaa elämäänsä
Miinukset:
- Jotkut miehet valehtelevat tuloistaan ja asemastaan
- Jotkut ihmiset yhdistävät sokerideittailun edelleen seksityöhön
- Aina on mahdollisuus, että toinen osapuoli rakastuu