Sinkut löytyvät tänä päivänä vain napin painalluksella (tai pyyhkäyksellä) netissä. Monet sinkut eivät kuitenkaan enää tiedä deittisovellusten ulkopuolella tapahtuvat seurustelusta mitään. Tässäpä siksi 5 mainiota konstia sinulle, joka olet miettinyt mistä löytää sinkkuja.
1. Lähesty tuntemattomia sinkkuja
Puhuminen ventovieraan kanssa saattaa tuntua pelottavalta, varsinkin silloin, jos ajatuksenasi on pyytää jotakuta ulos. Vaikka riskin ottaminen saattaa jännittää, älä anna pelolle valtaa.
Kysymättä jättäminen ei nimittäin ikinä kannata, sillä et voi koskaan tietää henkilön vastausta etukäteen – he voivat hyvinkin olla imarreltuja pyynnöstäsi ja valmiita lähtemään vaikkapa kahville kanssasi.
Vastauksen ollessa kielteinen, et myöskään itse häviä mitään, vaan päinvastoin riskin otettuasi saat huimasti enemmän itseluottamusta, joka taas tekee sinusta automaattisesti viehättävämmän muiden silmissä. Rohkeus siis kannattaa!
2. Hyödynnä verkostojasi
Ennen deittisivustojen ja -sovellusten aikakautta, oli hyvinkin tavallista kohdata uusia ihmisiä juuri ystävien sekä tuttavuuksien kautta. Koska teknologia helpottaa meitä uusien ihmisten tapaamisessa, treffien järjestäminen on muuttunut ajan kuluessa normista harvinaisuudeksi.
Täten tuttavien sinkkuystävistä uteleminen voi aluksi tuntua hieman oudolta, sillä tekeekö kukaan oikeasti enää niin? Muistathan kuitenkin, että vaikka kysyminen saattaa tuntua vaikealta, sen ei tarvitse olla sitä.
Älä siis aseta itsellesi turhia paineita. Treffit kaverisi tuttavan kanssa voi olla yhtä kevytmieliset kuin deittisovelluksenkin kautta sovitut kahvittelut. Sinun ei myöskään tulisi potea huonoa omaatuntoa, jos et kiinnostu treffikumppanistasi ensitreffien jälkeen.
Jos kahdenkeskisten treffien järjestäminen tuntuu turhan viralliselta, vaihtoehtoisesti harkitse illanistujaisten järjestämistä ja pyydä esimerkiksi kaikkia kutsuvieraita tuomaan seuralaisenaan yksi sinkkuystävä.
Näin ihmisten tapaamisesta tulee heti luontevampaa, eikä sinun tarvitse varta vasten sopia sokkotreffejä tuntemattoman kanssa.
3. Sano ”kyllä” enemmän (mutta älä tietenkään kaikelle)
Yksi kliseisimmistä neuvoista liittyen deittailuun on kehottaa parisuhdetta etsiviä hakeutumaan mahdollisimman paljon tilanteisiin, jossa he voivat tavata enemmän muita sinkkuja.
Tällä ”tilanteisiin hakeutumisella” tarkoitetaan todellakin kaikkia niitä kissanristiäisiä, joihin et normaalisti menisi. Juhlat, joissa et tunne itsesi lisäksi kuin muutaman juhlavieraan, pakottaa sinut nimittäin kohtaamaan entuudestaan tuntemattomia ihmisiä, joka puolestaan nostaa mahdollisuuksiasi tavata potentiaalisia treffikumppaneita.
4. Aloita uusi harrastus
Uuden harrastuksen aloittaminen saattaa kuulostaa pelottavalta, mutta sen ei tarvitse olla vapaaehtoistyötä kummallisempaa.
Ja mikä parasta, sosiaalisen piirisi laajentuessa myös mahdollisuutesi uuden kumppanin löytämiseen moninkertaistuu.
5. Etsi seuraa deittisovelluksista
Tinder teki deittisovelluksien käyttämisestä viimeinkin ”hyväksyttävää” viime vuosikymmenellä. Deittisovellusten käyttämiseen ei liity enää minkäänlaista häpeää. Tänä päivänä deittisovelluksia on saatavilla kymmenittäin kaiken ikäisille ja kaikenlaisille ihmisille.
Riippuen siitä minkälaista seuraa etsit, tässä on muutamia hyviä ehdotuksia nettideittailuun:
Tinder: kuviin ja ulkonäköön perustuva deittisovellus. Ilmainen (+ maksullisella jäsenyydellä lisäominaisuuksia).
Eliittikumppani.fi – etenkin jos olet noin 25-vuotias tai vanhempi, kunnianhimoinen sinkku, tämä sovellus sopii sinulle. Allekirjoittanut on löytänyt itse erittäin fiksua ja filmaattista seuraa kyseisestä sovelluksesta.
Victoria Milan: tämä sovellus sopii sinulle, joka olet avoimessa suhteessa tai etsit salaista seksiseuraa. Varoitus: sovelluksen käyttäminen voi aiheuttaa morkkista.
Näin voit löytää sinkkuja
Alla tiivistetyt ohjeet sinkkujen löytämiseen. Näiden ohjeiden jälkeen kenenkään ei tarvitse enää miettiä mistä löytää sinkkuja.
• Kysy neuvoa
Ihmiset auttavat mielellään toisiaan, joten kysy toisen henkilön mielipidettä. Kysy asiaa, joka voi johtaa keskusteluun: jos kysyt tietä kirjastoon, keskustelu loppuu, kun olet saanut tietää reitin.
• Tartu tilaisuuteen
Jos jotain outoa, hauskaa tai yllättävää tapahtuu ympärillänne, kommentoi asiaa toiselle. Hän varmasti miettii juuri samaa.
• Ole kiinnostunut
”Jos et ole kiinnostuneen oloinen, et ole kiinnostavan oloinen”. Näin osuvasti on todennut 95-vuotias amerikkalainen bisnesnainen ja tyyli-ikoni Iris Apfel. Kysy jatkokysymyksiä ja ole aidosti kiinnostunut siitä, mitä toinen sanoo.
• Muista kehon kieli
Sanattoman viestinnän tutkijan Ray Birthwistellin mukaan sanattoman viestinnän osuus kommunikoinnistamme on 93 prosenttia ja puheen vain 7 prosenttia. Muista siis katsekontakti, hymyileminen, nyökkäily ja avoin olemus.
• Älä lannistu
Aina ei vain natsaa. Tee itsellesi positiivisia kokemuksia tuntemattomille puhumisesta ja aloita harjoittelu ilman taka-ajatuksia: mene vain juttelemaan niitä näitä vaikkapa kaupan myyjän kanssa.
Ennen kuin huomaatkaan, uskallat mennä juttelemaan sille maailman upeimmalle tyypille, joka istahtaa sattumalta ruuhkabussissa viereesi tai jonka näet istuvan yksin kahvilassa.
Muista olla kärsivällinen
Neuvo voi kuulostaa turhauttavalta, mutta kärsivällisyys on valttia, sillä sen ”oikean” löytäminen tapahtuu harvoin yhdessä yössä. Älä siis luovuta ensimmäisten tai useampienkaan huonojen treffien jälkeen, vaan anna asioiden tapahtua omalla painollaan.