Raha parisuhteessa – kannattaako menot jakaa kumppanin kanssa?

Parisuhteessa suurin osa ongelmista yleensä liittyy rahaan. Tästä syystä on hyvä puhua kumppanin kanssa rahasta jo ennen mahdollisten ongelmien syntymistä. Raha vaikuttaa lähestulkoon kaikkeen tekemiseemme, minkä vuoksi talousasiat ovat vahvasti läsnä jokapäiväisessä elämässämme.

Kukaan tuskin haluaa riidellä kumppaninsa kanssa ja vielä vähemmän raha-asioista. Tämän vuoksi onkin syytä olla avoin ja puhua sekä suunnitella yhdessä kumppanin kanssa raha-asiat kunnolla.

Kulujen jakaminen parisuhteessa, kun tulot ovat erisuuruiset

Usein pariskunnan molempien osapuolten tulot ja menot eivät ole identtiset. Varsinkin yhdessä asuessa kannattaa yhteisen arjen kustannuksia pyrkiä jakamaan sopimalla ja suunnittelemalla, jotta kuluista vallitsee yhteisymmärrys.

Sellaisessa tilanteessa, jossa molempien osapuolten tulot ovat hyvin erilaiset ei todennäköisesti kenenkään mielestä ole kohtuullista maksaa kaikkea puoliksi. Onkin siis hyvin kohtuullista olettaa molempien osapuolten osallistuvan menojen maksamiseen oman tulotasonsa mahdollistamalla tavalla.

Aivan kaikkia kustannuksia ei kuitenkaan tarvitse jakaa. Yhdessä asuessa kuitenkin esimerkiksi vuokra, ruoat, sähkölasku, liikkuminen ja muut yhteiset, molempia koskevat kustannukset kannattaa pyrkiä jakamaan. Sen sijaan henkilökohtaiset menot, kuten omat vaatteet, lääkitys, juhlat ja matkat ystävien kanssa ja muut vain itseään koskettavat menot on luonnollista maksaa itse.

Yhteisten suurten hankintojen maksaminen parisuhteessa

Suurten hankintojen kohdalla on syytä suunnitella tarkkaan, kuinka hankinnat rahoitetaan ja kuinka suuren osuuden kyseisistä hankinnoista kumpikin maksaa. Jos molemmilla on omassa käytössään olevat autot, on silloin kaikista järkevintä myös maksaa niiden kustannukset oman käytön mukaan. Jos kuitenkin käytössä on vain yksi auto, jota molemmat käyttävät vuorotellen, kannattaa pohtia kuinka kulut jaetaan.

Voitte esimerkiksi sopia toisen maksavan auton kustannukset, jos toinen hankkii tarvittavat päivittäistavarat. Kustannusten summittaisen jakamisen lisäksi voitte myös käyttää tarkkaa kirjanpitoa. Kustannusten laskeminen sentilleen voi kuitenkin pahimmassa tapauksessa tuoda lisää stressiä, ongelmia ja riitoja parisuhteeseen.

Yhteinen säästäminen parisuhteessa

Yhteinen säästäminen voi tuntua samaan aikaan sekä hyvältä, että huonolta idealta. Yhteistä säästämistä miettiessä kannattaa miettiä myös halutaanko todella säästää samaa tarkoitusta varten vai onko molempien päämäärä aivan erilainen.

Jos molemmat haluavat säästää esimerkiksi taloudellista puskuria, remonttia tai vaikkapa uutta asuntoa varten, on silloin syytä keskustella asiasta kunnolla. Tämän jälkeen on syytä laatia yhteinen suunnitelma tavoitteen täyttämiseksi.

Kun tavoitetta täytetään, on hyvä pitää kirjaa siitä, mitä kukin on säästänyt. Näin mahdollisen eron sattuessa säästetyt rahat voidaan jakaa säästettyjen osuuksien mukaisesti. Tätä varotoimea ei kannata kainostella, sillä se on varsin realistinen tapa toimia.

Pikalainojen käyttäminen parisuhteessa

Lähes kaikkien elämässä tulee joskus eteen äkillisiä, suuria menoja, joita ei ole osannut ennalta odottaa. Parisuhteessa ollessa nämä menot ovat yleensä helpommin kustannettavissa kuin yksin asuessa. Aina kuitenkaan ei ole mahdollista kattaa eteen tulevia kustannuksia omista säästöistä, vaan niiden rahoittamiseksi on hankittava pientä lainaa.

Lainan hakeminen tuleekin monen pariskunnan eteen jossain vaiheessa tavalla tai toisella. Asuntolaina, autolaina tai vaikkapa laina kodinkoneen hankintaan on arkea monissa perheissä, eikä lainan hankkimista kannata hävetä. Lainan ottaminen onkin täysin luonnollista tilanteessa, jossa suurempi hankinta tai korjaus ei ole mahdollista säästetyillä rahoilla.

Lainaa hankkiessa on syytä kilpailuttaa lainatarjoukset ja valita niistä edullisin vaihtoehto. Lainojen kustannukset ja korot vaihtelevat suuresti eri toimijoiden tarjoamien tuotteiden välillä.  Lainasumman suuruudesta riippuen kannattaa vertailla pikavipin, kulutusluoton ja pankkilainan väliltä.

Lainaa kannattaa kuitenkin hakea vain itselleen eikä yhdessä toisen ihmisen kanssa. Vaikka pikavippiyritykset pystyvät tarjoamaan halvimmat pikavipit pariskunnille, ei pikavippiä kannata nostaa puolison kanssa. Muuten pikalainasta tulee yhteisvastuullinen molemmille osapuolille. Oman mielenrauhan vuoksi kannattaa siis huomioida tämä seikka jo ennen lainan hakemista.

Rahasta kannattaa puhua avoimesti parisuhteessa

Raha on varsin suuressa roolissa kaikissa tekemissämme asioissa eikä parisuhde ole poikkeus. Parhaimman mielenrauhan saa, kun muistaa olla avoin ja puhua asioista rehellisesti salaamatta omia tuntemuksiaan

Parisuhteessa kustannusten jakaminen riippuu molemmista osapuolista. Kustannukset kannattaa pyrkiä jakamaan kunkin osapuolen tulotason ja menojen mukaisesti. Parisuhteessa kannattaa pyrkiä avoimuuteen ja tasapuolisuuteen raha-asioissa välttyäkseen turhilta taisteluilta tai pahimmassa tapauksessa jopa erolta.