Koska treffipalveluiden määrä alkaa olemaan jo päätähuimaava, eikä aina voi olla varma siitä mikä treffipalvelu olisi omalla kohdalla paras, autamme sinua löytämään sinulle sopivan deittipalvelun. Tänään vuorossa on HappyPancake, joka onkin yksi kaikkein suosituimmista treffipalveluista.
HappyPancake on perustettu alunperin Ruotsissa vuonna 2007 ja Suomeen se rantautui vuonna 2013. Palvelun ilmainen käyttö on tehnyt siitä hyvin suositun. Tarjotakseen käyttäjilleen ilmaisen palveluympäristön, sivustolla tulee kuitenkin vastaan useita mainoksia, jotka saattavat saada osan käyttäjistä varsin ärsyyntyneiksi.
Ketkä käyttävät HappyPancakea?
HappyPancaken käyttäjät ovat jakautuneet suhteellisen tasaisesti isoihin kaupunkeihin sekä myös vähän niiden laitamille. Sivuston käyttäjiä saattaa myös jonkin verran löytyä pienemmistä paikkakunnista. Mikäli asut isossa kaupungissa, on sivustolta helppoa löytää itseään kiinnostavia kumppaniehdokkaita.
HappyPancaken suomenkielisessä versiossa tehdään kuukausittain jopa miljoona sisäänkirjautumista suomalaisten käyttäjien toimesta. HappyPancake onkin siis todella suosittu palvelu Suomessa, sillä kirjautumisten määrä on hyvin suuri väkilukuun suhteutettuna.
Entä millainen on HappyPancaken käyttäjien ikäjakauma?
- 18-25-vuotiaita on palvelussa noin 20 % kaikista käyttäjistä
- 26-35-vuotiaita on palvelussa jopa 32 % kaikista käyttäjistä
- 36-45-vuotiaita taasen on palvelussa noin 23 % käyttäjistä
- 46-55-vuotiaita on nuorempia käyttäjiä vähemmän, yhteensä noin 15 % käyttäjistä
- 56-vuotiaita tai vanhempia sinkkuja on noin 10 % kaikista käyttäjistä
Voikin siis helposti sanoa käyttäjistä suurimman osan olevan juuri nuoria aikuisia, eli 26-35-vuotiaita. Heidän jälkeensä suurin kohderyhmä näyttäisi olevan 36-45-vuotiaat, joten aikuiset ja nuoret aikuiset ovat hyvin edustettuina palvelussa. Heidän lisäksi käytännössä kaikki ikäluokat löytyvät palvelusta, mutta mitä vanhempia käyttäjiä etsitään, sitä pienempi on heidän edustusmääränsä.
Aiempaan poiketen, aivan nuorimpien käyttäjien määrä nousi vuodesta 2018 alkaen. Silloin sivusto koki muodonmuutoksen, ja siitä tehtiin paljon modernimpi ja trendikkäämpi. Tämä uudistus kylläkin sai varsin runsaasti kritiikkiä, sillä deittisivu koettiin aiempaa sekavammaksi. Myös käyttäjät valittivat, ettei heidän mielestään muita käyttäjiä löytynyt aiempaan verrattuna yhtä helposti.
HappyPancaken käyttäjistä iso osa on mukana etsimässä pysyvämpää seuraa pidemmälle aikavälille, eikä HappyPancakea olekaan tarkoitettu ensisijaisesti vain yhden yön juttujen tai muiden lyhyiden suhteiden hakemiseen. Sivustoa markkinoidaankin juuri elämänkumppanin löytämiseksi.
Rekisteröityminen HappyPancake -deittipalveluun
Kuten yleensä treffipalveluihin liityttäessä, on HappyPancakeenkin liittyminen nopeaa ja helppoa, sekä todellakin aivan ilmaista!
Aloittaessasi rekisteröitymisen pääset etusivulta lomakkeelle, johon täytät kaikki tarvittavat tiedot, aina alkaen omasta sukupuolesta, syntymäajasta, ja kaupungista, haettavan kumppanin sukupuoleen ja toivottuun ikään. Voit käyttää rekisteröitymiseen joko omaa puhelinnumeroasi tai Facebook-tunnuksiasi. Vaikka käyttäisit kumpaa tahansa, voit silti esiintyä palvelussa itse keksimälläsi nimimerkillä, eikä oikeaa nimeäsi näytetä muille.
Tämän lisäksi keksit itsellesi käyttäjätunnuksen sekä uniikin salasanan, joilla myöhemmin pääset uudelleen kirjautumaan palveluun. Prosessi vie vain hetken, eikä mene aikaakaan kun olet jo päässyt selailemaan muiden profiileja, sekä oikeasti viestittelemään muiden käyttäjien kanssa, ilman maksullisten lisäpalveluiden ostamista.
Muista vielä vahvistaa rekisteröityminen sähköpostiin lähetetyn viestin kautta. Jos sinulla on kiire aloittaa muiden käyttäjien selailu, voit jättää erilaisten pienten yksityiskohtien ja ei ihan niin relevanttien tietojen täyttämisen myöhempään ajankohtaan, sillä ne eivät ole täysin pakollisia.
Vaikka HappyPancake onkin ilmainen, sivustolla työskentelee moderaattoreita, jotka pitävät erilaiset trollit ja häiriköt poissa. Ylläpito tarkistaa kaikki profiilit, joten käyttäjät saavat olla rauhallisin mielin ja käyttää palvelua ilman pelkoa jatkuvista kohtaamista feikkiprofiileja käyttävien trollaajien kanssa. Tottakai tämän lisäksi voit myös estää sellaisia käyttäjiä, joiden kanssa et halua olla tekemisissä.
Mitä ominaisuuksia HappyPancake tarjoaa?
HappyPancaken helppokäyttöinen sivusto tarjoaa kaikki tarvitsemasi toiminnot, niin tietokoneen selaimella kuin mobiilisovelluksen kautta. Mobiiliversiossa tosin osa painikkeista on hieman eri paikoissa verrattuna selainversioon.
Selainversio voikin vähän takkuilla, ja käyttäjien suodattimen kanssa kannattaa klikkailla valkeaa taustaa, jos suodattimen antamat tiedot eivät muuten meinaa päivittyä. Suodattimella voit etsiä ja rajata käyttäjiä sukupuolen sekä iän perusteella.
Tämän lisäksi pystyt rajaamaan muiden suodattimien avulla niitä henkilöitä, joita sinulle aktiivisesti näytetään. Esimerkiksi juuri asuinpaikkakunta on yksi iso suodatusperuste, jota kannattaa käyttää. Aktiivinen rajaaminen tuo helpommin ulottuvillesi sellaiset käyttäjät, jotka todennäköisemmin sopivat juuri sinulle.
Voit suodattamisen lisäksi hakea haluamasi ikäistä seuraa säätämällä ikähaarukkaa omasta profiilistasi. Kannattaa kuitenkin muistaa että tämä tieto näkyy muille käyttäjille, joten esimerkiksi, jos olet jo eläkeiässä ja laitat hakuun alkaen nuorimmista täysi-ikäisistä aina heitä muutaman vuoden vanhempiin, saattaa tämä näyttäytyä ulospäin hieman huonolta.
Kerää matcheja ja aloita deittailu
Match niminen ominaisuus tarjoaa mahdollisuuden kumppanin etsimiseen profiilien yhteensopivuuden avulla. Tämä yhteensopivuus ilmaistaan prosentteina ja sen ansiosta voit säästää aikaa löytämällä suoraan sinulle mahdollisesti sopivia kumppaneita.
Voit tykätä muiden profiileista tai vastavuoroisesti muut voivat tykätä sinun profiilistasi. Sinun ei kuitenkaan tarvitse miettiä mitä muut voisivat ajatella sinun tykkäyksistäsi, sillä vain sinä ja itse tykkäyksen kohde näkevät tämän. Voit siis huoletta tykätä mistä ja kuinka monesta profiilista tahansa.
Tykkäämisen lisäksi voit lisätä muita käyttäjiä omiksi suosikeiksi. Suosikeiksi lisätyt käyttäjät eivät näe, että heidät on lisätty listalle. Näin voit empimättä lisätä listalle kaikki sinua kiinnostavat käyttäjät, jotta esimerkiksi saat aikaa kerätä rohkeutta aloittaaksesi keskustelun.
Muiden profiileista näet myös, oletko aiemmin ollut tekemisissä tämän käyttäjän kanssa tai esimerkiksi aiemmin vieraillut hänen sivuillaan.
Näin luot hyvä profiilin HappyPancakeen
Omasta profiilista voi tehdä HappyPancaken palvelussa hyvin kattavan, jonka ansiosta muut näkevät millainen olet, tai oikeastaan millaisen kuvan itsestäsi haluat muille antaa. Kuitenkin kannattaa kertoa itsestä rehellisesti, sillä pidemmälle tutustuttaessa totuus yleensä tulee esille ennemmin tai myöhemmin.
Profiiliin voi lisätä tietoa itsestä kirjoittamalla tekstikenttään haluamiaan asioita. Oman, uniikin tekstin kirjoittamisen lisäksi tietoa itsestä voi lisätä myös erilaisten monivalintakysymysten avulla. Tällöin yksityiskohtaisempia tietoja voivat lisätä myös ne, joille kirjoittaminen ei ole täysin luontevaa.
Voit lisätä palveluun erilaisia kuvia sekä tietoja itsestäsi. Saat esimerkiksi lisättyä tietoa siitä, millaisia fyysisiä ominaisuuksia sinulla on, kuten pituutta ja painoa, sekä kuvailtua itseäsi tarkemmin. Näiden ominaisuuksien lisäksi pääset kertomaan esimerkiksi ammatistasi, koulutuksestasi, sekä harrastuksistasi.
Näiden kaikkien tietojen ja eri yksityiskohtien lisäksi kannattaa muistaa se esittelyteksti itsestäsi. Esittelytekstin olisi syytä olla lyhyehkö, mutta silti ytimekkäästi ilmaistuna pitää sisällään tarpeelliset pääkohdat sinusta, persoonastasi ja mielenkiinnon kohteistasi.
Kerrot profiilissasi tietenkin vain sitä mitä haluat, mutta muista pysyä totuudessa. Kuvaillessasi itseäsi mahdollisimman tarkasti, muut tietävät paremmin millainen olet ja mahdollisesti kiinnostuvat sinusta juuri tämän esittelytekstin perusteella.
Tämän esittelytekstin minimipituus on 200 merkkiä, eikä siinä saa siteerata esimerkiksi tunnettuja lauluja tai laittaa mukaan henkilökohtaisia asioita, kuten sähköpostiosoitteita, mutta muuten sinulla on vapaat kädet. Ylläpito tarkistaa tämän tekstin ennen sen julkaisun hyväksymistä.
Yksityisyys ja turvallisuus
Vaikka HappyPancake on täysin ilmainen käyttää, pyrkii se kuitenkin kohtalaisesti huolehtimaan käyttäjiensä yksityisyydestä. Esimerkiksi sellaiset ihmiset, jotka eivät ole rekisteröityneet käyttämään palvelua, eivät voi tutkia käyttäjien profiileja, mutta rekisteröityneet taas puolestaan voivat nähdä kaikkien muiden profiilit.
Ei siis ole mahdollisuutta suodattaa pois sellaisia profiileja, joita et halua nähdä, tai et voi suodattaa pois sellaisia profiileja, jollaisten et halua näkevän sinua. Voit tarvittaessa kuitenkin estää sellaiset henkilöt, jotka ovat häiriöksi tai et muuten halua olla tekemisissä heidän kanssaan.
HappyPancake antaa myös lisätä kuvia, jotka ovat aivan yksityisiä. Sinun ei siis tarvitse näyttää kaikkia kuviasi kaikille, joten niiden lisääminen ilman tunnontuskia on helppoa. Kuvien tykkääminen ei myöskään näy muille käyttäjille, vaan ainoastaan kuvan omistajalle. Voit myös helposti käydä katsomassa ketkä ovat käyneet katsomassa sivujasi ja kuviasi.
Chat-ominaisuuden voi myös laittaa rajoitetusti pois, jolloin voit itse tehdä valinnan ketkä voivat ottaa sinuun yhteyden, tehden itse aloitteen, eli käytännössä laittamalla itse ensimmäisen viestin.
Yksityisyydestä vielä kuitenkin sellainen maininta, että turvallisuuden vuoksi ylläpidolla on oikeus lukea käyttäjien välisiä yksityisviestejä, joten niiden joukossa ei kannata lähetellä mitään liian arkaluontoista.
Halutessasi sinulla on myös mahdollisuus asetusten kautta piilottaa profiilisi kokonaan. Profiilin piilottamisen jälkeen se ei enää näy muille, muttet myöskään itse pysty ottamaan yhteyttä muihin. Jos haluat poistaa profiilisi aivan kokonaan, tapahtuu se piilottamisen kautta, jolloin puolentoista vuoden, eli 18 kuukauden odotuksen jälkeen poistuu profiili automaattisesti.
HappyPancake Plussat ja Miinukset
Plussaa HappyPancake saa seuraavista asioista: | Miinusta HappyPancake taas saa seuraavista asioista: |
HappyPancake on täysin ilmainen seuranhakupalvelu | Mainosten määrä on suuri, välillä jopa hyvin häiritsevää |
Voit rekisteröityä käyttäjäksi todella helposti ja nopeasti | Haku jumittaa välillä, eikä välttämättä päivity ollenkaan |
Seuraa hakevia löytyy kaiken ikäisille vieläpä hyvin laajalti ympäri Suomea | Et voi itse valita profiilisi näkeviä käyttäjiä |
Tarjoaa kattavat ja hyvät ominaisuudet täysin ilmaiseksi | Et voi itse valita ketkä voivat olla sinuun yhteydessä, mutta voit ”rajata yhteydenotot kaikki tai ei mitään” tyylisesti ja aloittaa itse keskustelun toisen käyttäjän kanssa |
Saat ilmoitukset uusista viesteistä, vierailuista ja muista tapahtumista reaaliajassa | Palveluun ladattujen kuvien resoluutio skaalataan liian sumeaksi |
Kaikki kuvat tarkastetaan ylläpidon toimesta | Käyttöliittymää on uudistettu, mutta jäänyt silti pahasti ajastaan jälkeen ja moni pitää sitä sekavana |
Trollit ja muuten epäasialliset profiilit poistetaan palvelusta nopeasti | Epäaktiivisia käyttäjiä on liikaa ja ne näkyvät aktiivisten käyttäjien seassa |
Voit lisätä profiiliisi kuvia, jotka pysyvät yksityisinä |
Yhteenveto
HappyPancake on hyvin aktiivinen sivusto, jolla käy aktiivisesti satoja tuhansia suomalaisia kuukausittain. Erityisesti noin 25-vuotiaasta aina 45-vuotiaisiin suosivat palvelua, mutta nuorempia ja vähän iäkkäämpiäkin käyttäjiä löytyy palvelusta paljon.
HappyPancake on tarkoitettu tositarkoituksella seuraa etsiville, joten avoimesti seksiseuraa etsivät käyttäjät poistetaan palvelusta nopeasti. Runsaan käyttäjämäärän seasta löytyy varmasti jokaiselle omanlaista, toivottua seuraa.